Stand by me ( Viimeinen kesä)

Stand by me (1986) on Rob Reinerin ohjaama elokuva, joka perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin (The Body).

Elokuvan päähenkilöinä toimii: Wil Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman ja Jerry O’Connell.

Pidin elokuvasta. Sen näytelijäkaarti oli hyvä ja monenmoisia kommelluksia ei seikkailusta puuttunut.

Elokuva kertoo neljästä 12-vuotiastaa pojasta, jotka kuulevat että luokkatoverinsa on kadonnut metsään. Myöhemmin yksi pojista kuulee sattumalta veljensä puhuvan kaverilleen pienen pojan ruumista metsässä. Niimpä nelikko päättää lähtä etsimään poikaa metsästä, ja siitä se seikkailu vasta alkaakin.

Elokuvan soundtrackiksi on valittu Ben E. Kingin Stand by me niminen kappale (1961)

Videossa näkyy pätkiä elokuvasta ja yleisön joukossa on pari päähenkilöä elokuvan jälkeen hiukan vanhempina.

The Shining (Hohto)

Yksi kasari luvun hyytävimmistä kauhuelokuvista Hohto,  joka perustuu Stephen Kingin vuoden 1977 romaaniin.

Jonka myöhemmin Stanley Kubrick ohjasi/käsikirjoitti/tuotti elokuvaksi.

Elokuva oli suunnattu psykologiseen kauhuun. Omasta mielestäni psykologiset kauhuelokuvat ovat parhaita ja toki pelotavimpia koska ne voivat olla aivan tavallisia asioita mitä helpostikkin voisi käydä oikeassakin elämässä. Ei tarvita kuin yksi hullu ja KABUM!

Mutta juuh mennääs elokuvaan. Se oli mielestäni todella mahtava elokuva! Painotan sanaa                       M A H T A V A. Elokuvan näytelijä kaarti oli valittu hyvin ja Kubrick oli hienosti saanut sovitettua kirjan käsikirjoitukseen. Juoni eteni hyvin ja jännitystä ei puuttunut tippaakaan.