Cinderella ( Tuhkimon Tarina )

Noniin ensinnäkin tämä ei kerro Disneyn piiretystä tuhkimosta…. Kylläkin tuhkimosta ja disneyn tekemänä mutta aivan uudenlaisena ja ei piiretyssä muodossa vaan näytelijöiden näyttämänä,  tarinan juoni on kuitenkin hiukan erillainen.

 

Cinderella (2015) on Kenneth Branghin ohjaama aikaansaannos

Näyttelijä kaarti oli hyvä.

Päätähtinä sitä tähditti: Tuhkimona Lily James ja ilkeän äiti-puolen roolia tähditti upeasti kukas muukaan kuin Cate Blachett ( Hobitti ) .

Elokuvassa nähtiin myös tuttuina näytelijöinä: Richard Madden (Game Of Thrones), Helena Boham Carter (Harry Poter ).

Elokuva oli ihan hyvä ja eteni nopeasti. Itse en sanoisi sitä todella hyväksi mutta olihan tuo katsottava.
(Spoiler Alert)

.

.

.

Minusta itsestäni oli hyvin tehty se kohta missä oli eläimiä kun ne eivät puhuneet niinkuin monesti tekevät. Oli mukava kuitenkin että jonkin verran realismia oli vaikka taikahan siinä käytettiinkin.

.

.

.

 

Ja tässä vielä Traileri elokuvasta

 

Stand by me ( Viimeinen kesä)

Stand by me (1986) on Rob Reinerin ohjaama elokuva, joka perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin (The Body).

Elokuvan päähenkilöinä toimii: Wil Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman ja Jerry O’Connell.

Pidin elokuvasta. Sen näytelijäkaarti oli hyvä ja monenmoisia kommelluksia ei seikkailusta puuttunut.

Elokuva kertoo neljästä 12-vuotiastaa pojasta, jotka kuulevat että luokkatoverinsa on kadonnut metsään. Myöhemmin yksi pojista kuulee sattumalta veljensä puhuvan kaverilleen pienen pojan ruumista metsässä. Niimpä nelikko päättää lähtä etsimään poikaa metsästä, ja siitä se seikkailu vasta alkaakin.

Elokuvan soundtrackiksi on valittu Ben E. Kingin Stand by me niminen kappale (1961)

Videossa näkyy pätkiä elokuvasta ja yleisön joukossa on pari päähenkilöä elokuvan jälkeen hiukan vanhempina.

The Maze Runner (Labyrintti)

HUOM VOI SISÄLTÄÄ SPOILAAMISTA!!!!!!

Olen aika kova kritisoimaan elokuvia ja kaikenlaista. Tässä nyt ensinmäinen kritiikkini tälle blogille vuoden 2014 elokuva Labyrintistä.

Noh.. Katsoin about päivä sitten tämän kyseisen elokuvan. Enkä ollut edes kiinostunut siitä mutta kun ystäväni sitä niin hehkuttivat niin olihan se pakko nähdä olikose mukamas niin mahtava.

Mielestäni se ei ollut mikään ” Wow upeaa mahtavaa ”

Ensinnäkin näyttelijät olivat aivan ö-luokkaa, ja elokuva eteni todella hitaasti. Tiedätekös ne kun on jokin kohtaus ja siinä vaan vitkastellaan. Kuten esmerkkinä ” Oi katsos nuo hirviöt käyvät kimppuumme ja minäpä tässä vaan tuijotan niitä 3minuuttia kunnes teen jotain järkevää kuten pakenen tai taistelen ” Kolmantena elokuvassa oli monia kohtauksia joissa pienikin järjen käyttö oisi auttanut ja edennyt elokuvaa eteenpäin. Tuntui kuin joukko idiootteja olisi toiminut siinä. Kuten : Mikseivät he voineet kiivetä labyrintin seiniä pitkin? Onnistuihan se kohdassakin jossa he pelastivat Albya. Miksi kaikki muut olivat niin nössöjä etteivät uskaltaneet mennä labyrinttiin ja tutkia asioita tosinkuin Thomas. Mikseivät he koskaa kertoneet/miettineet miksi paikalla oli vain poikia eikä yhtään tyttöä lukuun ottamatta Teresaa.

Enpäs tiedä mutta minun mielestäni elokuva oli täysin ö-luokkaa ihan okei ja katsottava mutta ei mikään lähellekkään kehuttava. Ehkä pienellä viilauksella ja paremmilla näytelijöillä se voisikin olla jotain. Näin minun mielestäni.